Formulatähti Kimi Räikkönen vaihtaa tallia

Kauan odotettu formulauutinen saatiin vihdoin tänään 11. syyskuuta 2018. Ferrarin tallipomo Maurizio Arrivabene tiedotti asiasta. Iltasanomien mukaan Kimi Räikkönen vaihtaa tallia ja hän ajaa seuraavalla kaudella Sauber-tallissa. Arrivabene kiitti Kimiä kuluneista vuosista ja hänen panoksestaan tallissa niin hyvänä tiimiajajana kuin työntekijänäkin. Kimi ajaa Sauberilla seuraavat kaksi kautta. Kimi Räikkönen on edustanut Ferrari-tallia vuodet 2007-2009 ja uudelleen vuodesta 2014 tähän kauteen saakka. Kimi tunnetaan lempinimellä “Jäämies”.

Kimi Räikkönen aloitti formulauransa tässä samaisessa Sauber-tallissa, johon hän palaa taas uudelleen kahdeksantoista vuoden tauon jälkeen. Hän aloitti formulakilpa-ajajan uransa Sauberilla vuonna 2000. Näin ympyrä sulkeutuu Räikkösen kohdalla.

38-vuotias Räikönen on persoonallinen henkilö formulamaailmassa. Hän on tunnetuimpia suomalaisia maailmalla ja hänellä onkin suunnaton fanijoukko. Nyt uudessa Sauber-tallissa Kimi Räikkönen saa olla ykköskuskina. Hänellä on myöskin lyhyt työmatka Sauberin tehtaille Hinwiliin, jonne matkaa on vain 50 kilometriä hänen Sveitsin kodistaan. Tallissa on Kimille myös paljon entisiä tuttuja ja hyviä työkavereita. Tallissa on rento työskentely ilmapiiri. Sauberilla ei kuitenkaan ole odotuksia huippumenestyksestä. Sveitsiläiset ovat erittäin yllättyneitä ja iloisia Kimin ratkaisusta. Asiasta on uutisoitu Sveitsin suuren verkkolehden Blickin etusivulla näyttävästi.

Huhujen mukaan Ferrarilla on oikeus valita Sauberin toinen kisakuljettaja. Formulapiireissä huhutaan, että tämä Sauberin ajosopimus olisi jäähyväislahja Ferrarilta Kimi Räikköselle. Näin ollen takaportti Ferrarille palaamiseen on auki Kimille.

Myöskin entinen formulakuljettaja Mika Salo osasi ennustaa Räikkösen kohtalon tai siirron Sauberille. Hän myös sanoi, että Räikkönen ottaa vielä osaomistuksen tallista ja ajaa jonkun aikaa kilpa-ajajana. Sen jälkeen Räikkönen siirtyy vähitellen tallin johtotehtäviin, kun vapautuu kuljettajan tehtävistä. Räikkösen antamien kommenttien mukaan häneltä päättyy nyt matkustelu ja turhan paskan jauhaminen.

Sosiaalisessa mediassa Kimi Räikkösen siirtouutiset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Siellä ihmetellään suuresti, miksi Ferrari antoi potkut suomalaiskuljettajalle. Ferraria arvostellaan erittäin suoraan ja vihaisesti asiasta. Myös Räikkösen fanit arvostelevat suurella joukolla Ferrarin toimenpiteistä.

Kimi Räikkösen seuraaja formulakuljettajana Ferrari tallissa on nuori 20-vuotias Charles Leclerc. Hän astuu suuriin saappaisiin. Toivottavasti Charles onnistuu kilpa-ajajan tehtävässään hyvin ja yhtä hyvin kuin jäämies Kimi Räikkönen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *