Sivuston kaatuminen harmittaa ja voi tuottaa taloudellista tappiota

Heinäkuussa 2018 koko Suomi vaikutti menevän täysin sekaisin muumimukeista. Vain yhden päivän myynnissä ollut Muumin päivän muki houkutti valtavat joukot kansalaisia paitsi jonottamaan kauppoihin, myös hakkaamaan selaimen päivitysnäppäintä verkkokaupan sivuille.

Monen innolla odottama päivä alkoi kuitenkin pettymyksellä netissä. Puolenyön aikaan avautunut verkkosivu ilmoitti lähes välittömästi, että mukit oli myyty loppuun. Kuitenkin noin tuntia myöhemmin mukeja olisikin ollut saatavilla. Koko sivu oli myös välillä kaatuneena.

Tapahtunut oli valtava imagotappio mukia myyneelle yritykselle. Ihmiset kertoivat menettäneensä yöunet turhan takia, ja asiakkaat pitivät epäreiluna sitä, että myöhemmin sivulle menneet onnistuivat ostamaan mukin ongelmitta, vaikka aiemmin järjestelmä oli väittänyt niitä olevan vielä jäljellä. Monien mielestä valtava suosio oli odotettavissa, ja tilanteeseen olisikin pitänyt varautua paremmin.

Tekniset ongelmat sivustoilla ovat edelleen yleisiä

Sivustojen teknisillä ongelmilla on maassamme pitkä historia. Vuonna 2005 Suomea kohahdutti valovoimaisen Nightwish-yhtyeen yllä vellonut kohu. Tuolloin yhtyeen sivulla julkaistu tiedote laulaja Tarja Turusen potkuista sai suomalaiset ryntäämään sivulle, jolloin se kaatui. Vielä 13 vuotta myöhemminkin tekniset ongelmat ovat läsnä.

Teknisillä ongelmilla voi olla vakaviakin seurauksia

Digitalisaatiolla on monia hyötyjä. Pystymme tarjoamaan julkisia palveluja entistä edullisemmin, eikä niiden takia tarvitse lähteä käymään toimistossa. Lomakkeet pystyy täyttämään nopeammin verkossa, kun järjestelmä muistaa omat perustiedot, kuten nimen, osoitteen ja puhelinnumeron.

Digitaaliset palvelut ovat kuitenkin erittäin houkutteleva kohde palvelunestohyökkäyksille. Esimerkiksi pankkiin tehty hyökkäys voi lamaannuttaa suuren osan maksuliikennettä, jolloin ihmiset eivät voi välttämättä maksaa ostoksiaan, vastaanottaa palkkojaan tai edes nostaa käteistä rahaa. Sairaanhoidossa tekniset ongelmat voivat johtaa siihen, että lääkärit eivät näe potilaiden tietoja, mikä voi johtaa hengenvaaraan. Vuonna 2017 valtava verkkohyökkäys jumiutti Britannian sairaanhoidon pahemman kerran.

Mitä pitäisi tehdä teknisten ongelmien varalta?

Sivuston ylläpitäjän tulee varata riittävästi kapasiteettia, jotta sivujen kaatumiselta vältyttäisiin. Sivun kävijämäärää kannattaa seurailla, jotta tarvittavan kapasiteetin voi valita oikein ja tarvittaessa lisätä kapasiteettia jo hyvissä ajoin. Luonnollisesti kannattaa välttää erilaisia kampanjoita, joissa lyhyellä ajanjaksolla sivulle kohdistuu suuri liikenne. Tällaisessa tapauksessa kapasiteettia voi kuitenkin väliaikaisesti nostaa tai käyttää esimerkiksi CDN-verkkoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *